Itselläni on takana 6 vuotta kasvattamista, 10 omaa kasvattia (yksi syntynyt kuolleena ja yksi keskenmeno), näiden lisäksi pihassa on syntynyt omia tilausvarsoja ja hoitoponien varsoja neljä. Omista kasvateistani olen myynyt neljä ja yhdestä on kaupat tekeillä. Nyt on aika pitää vähän taukoa, tai ainakin hidastaa tahtia. Vaikka se ei tarkoita sitä, etteikö mieli tekisi astuttaa tammoja ja lisätä ponimäärää edelleen.
Tällä hetkellä hevoskauppa seisoo suurinpiirtein paikoillaan, voit saada ponin myytyä, mutta päivän markkinahinnalla jää kasvattaja takuulla tappiolle vaikka menot laskisi millaisella matematiikalla.
Aluksihan kasvattaminen tempaa mukaansa. On tamma tai kaksi hankittuna, ihanaa astuttaa ne molemmat, sillä ajatuksella, että varsoilla on seuraa toisistaan ja toinen ainakin myydään pois. Varsat syntyvät ja laitetaan myyntiin, varsat olivat ihania -> astutetaan tammat uudelleen. Kauppa ei käy ja varsat jäävät käsiin, tallissa on keväällä jo neljä ponia, kesällä syntyy kaksi lisää. Ja yhtäkkiä niitä poneja onkin kuusi. Ensimmäiset pitäisi saada ajo-opetettua ja pian onkin jo aika kun niiden selkään tulisi kiivetä. Tähän mennessä ponien määrä on jo kahdeksan, vaikka yhden/kaksi olisikin myynyt jossain välissä on opetetettavia silti neljä.Jos ei omista pohjatonta kassaa, jolla palkata ammattilaisia laittelemaan varsoja niin Joskus aika loppuu pakostakin kesken, kasvatus kun ei tässä maassa elantoa tuo, joten sitä ei täysipäiväisesti voi tehdä. Mikä sitten on ratkaisu siinä tilanteessa. Miksi tähän yleensä on päädytty, mikä on motivaatio koko kasvattamisen takana?
Itse olen ajatellut näitä kysymyksiä kuluneen vuoden aikana enemmänkin, lapsien synnyttyä aikaa ei vain ole enää niinkuin ennen. Jotta homma pysyisi mielekkäänä on pakko miettiä mikä itselle on tärkeintä. Toisaalta minäkin kasvatan poneja siksi että se jollain tavalla pönkittää omaa egoa kun "saa luoda jotain", varsinkin jos kasvatit pärjäävät maailmalla ja ovat hienoja. Toisaalta minua ajaa halu luoda jotain.
On mielenkiintoista tehdä astutuspäätös, miettiä mikä sieltä keväällä syntyy ja nähdä lopputulos. Myös varsan kouluttaminen ja tapakasvatus on upeaa hommaa. Siinä oppii paljon itsestään ja elämästä. Varsa on kuin tyhjä kirja, jota sen kokemukset maailmasta ja ihmisistä kehittävät ajan myötä. On upeaa työskennellä 2-3 vuotiaan oman kasvatin kanssa ja huomata kuinka helposti kaikki sujuu, samalla voi todeta että on tullut tehtyä ainakin jotain oikein.
Toisaalta taas, kannan vastuun jokaisesta elämästä jonka olen alulle saattanut. Jokainen kasvattini on arvokas, sen elämä on arvokasta. Jo astutuspäätöstä tehdessä pitää punnita tärkeitä asioita: Mitä jos syntyykin varsa joka ei olekaan sitä sukupuolta jota toivottiin, se ei mene kaupaksi ja jääkin kotiin. Onko sille mahdollisuus tarjota kuitenkin hyvät eväät elämään. Ennenkaikkea koti, lauma ja asianmukainen hoito. Koska astutuspäätöksen myötä alkanut elämä on "minun ansiotani" koen myös olevani vastuussa siitä. Elämä on aina arvokasta, on se sitten eläin tai ihminen!Itse haluan viettää aikaa ponieni kanssa, tehdä itse mahdollisimman paljon niiden koulutuksen ja kasvatuksen eteen. Samalla ne antavat minulel korvaamattomia oppitunteja itsestäni, hevosista ja elämästä. Siksi meidän mäellä on tällä hetkellä tavoitteena saada ponien määrä sellaiseksi että tämä on mahdollista. Olen valmis myymään hyvään kotiin ponin vähän edullisemminkin. Kun tiedän että se saa elää täyttä elämää ja sitä rakastetaan.
Hyvä kotikin on käsite, joka tarkoittaa joka kasvattajalle eri asiaa. Hevosihmiset, niinkuin kai enemmän tai vähemmän koko ihmiskunta on taipuvaista arvostelemaan toisten tekemisiä, ja jokaisella on omasta näkökulmastaan katsottuna hyvinkin voimakkaat mielipiteet siitä, mikä on oikein ja väärin. Itse olen hevostaito-taustani ja ajatteluni puolesta pehmeiden mallien kannalla, mutta pyrin olemaan tuomitsematta ketään. Mielestäni hyvä koti on ennenkaikkea sellainen jossa ihmisillä on halu tehdä oikein ja motivaatio hevosten pitämiseen on se että niitä rakastetaan ja niistä välitetään. Kaiken muun oikeellisuus on enemmän tai vähemmän näkemyskysymys, jota kenelläkään ei varsinaisesti ole tarvetta tai oikeutta arvostella. Kasvattajalta saa ja pitää kysyä apua jos joku tilanne sitä vaatii, se kuuluu osaltaan vastuuseen.
![]() |
| Kuva: Kaisa Kukkanen |
Meillä tullaan jatkossa astuttamaan tammat vieläkin suuremman harkinnan myötä. Varsat myydään niihin hyviin koteihin, kuten jokainen meiltä tähänkin mennessä myyty varsa. Jokainen astutus voi olla alku elämälle, josta minä kannan vastuuta sen loppuun saakka. Kaikkea ei voi hallita, mutta loppupeleissä sitä voi vain tehdä parhaansa ja toivoa että jokainen poni saa elää onnelista elämää alusta loppuun.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti