Talvisena iltana, sinisen hetken jälkeen, tähdet ja kuutamo luovat valoa hiljaiseen maailmaan. Maailmaan jossa taruolennot elävät, lajien väliset rajat muuttuvat sameiksi ja sielut tanssivat. Kuutamon sinertävässä valossa, kohtaan minä kaltaiseni. Ponin jonka sielu hehkuu minulle kutsua. Se kutsuu tanssiin, suloiseen ja elävään. Tanssiin jossa olen kokonainen, jossa Me olemme kokonaisia. Tanssiin jossa kumpikin meistä saa olla kaikkea sitä mitä me olemme. Kasvamme suuriksi ja mahtaviksi, nöyrimmällä mahdollisella tavalla.
Kuun säteet leikkivät ponin kiharalla harjalla, otsatukan takaa pilkistävät säteilevät silmät. Yhteisestä tahdostamme otamme askeleita, välillä on epäselvää kumpi vie kumpaa - niin yhtä me olemme. Rauha joka lepää minussa, lepää myös ponissa. Voima joka on ponissa, on myös minussa. Vain näin, vain yhdessä, me löydämme tähdet.
Tähtisateessa tanssi muuttuu leikiksi, kuin pienet lapset kisailemme putoavista tähdistä. Kuin lapset, jaamme jokaisen kiinnisaamamme aarteen vailla itsekkyyttä, vailla vaatimuksia. On vain tämä hetki, tämä tunne, tämä yhteys, tämä ilo.
Kun pilvet peittävät kuun, me emme hätkähdä pimeyttä. Yhdessä meillä on valo, joka vie meitä kohti unelmia. Palaamme maailmaan, mutta mikään ei muutu. Tunnemme edelleen toisemme, kuin olisimme yhtä - yhdessä hetkessä. Omissa elämissämme yhteys on edelleen olemassa. Tunnemme rauhan, joka tuo meille vapauden ja odotamme hetkeä, jolloin on jälleen aika tanssia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti