Mielestäni vastaus tähän kysymykseen määrittelee työmme sisällön ja asenteemme hevosiin ja hevosurheiluun. Olemmeko vain hevosen käyttäjiä, vai kenties vain teemme sille jotakin vai ajattelemmeko toimivamme yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa toisen elävän ja tuntevan olennon kanssa?
Hevosella pääsee...
Perinteinen ajattelu on se että hevonen on olemassa meitä varten, työskennelläkseen ihmiselle ihmisen määrittelemissä tehtävissä. Työntekijänä ja alamaisena. Hevosen tulisi sietää erilaisia ihmisiä ja sopeutua heidän asettamiinsa vaatimuksiin. Hevonen ei saa kapinoida tai osoittaa mieltään vaikka ihminen olisi väärässä mielentilassa, vihainen ja alistaisi hevosta. Joskus ihminen saa olla jopa julma ja väkivaltainen. Tulisiko ihannehevosen olla hiljaa ja totella?
Onko hevonen kuin mopo? Ratsastuskoulussa, alkeistunnilla nuoruudessani on opetettu että kun vedät ohjasta niin se kääntyy, jos se ei käänny niin se EI TOTTELE, on tuhma, kuriton tms. Eli vedät vain kovempaa ohjasta. Kukaan ei kysynyt että MIKSI hevonen ei tottele. Eikö se ymmärrä? Mitä jos se ei kunnioita ihmistä? Mitä jos kukaan ei ole opettanut sille että ohjasta vetäminen tarkoittaa kääntymistä? Mitä jos hevoseen ottaa vain niin kipeätä että se ei pysty toimimaan?
Mutta siis, kun tästä lähdetään niin onko ihme, että osa ratsastajista ajaa edelleen mopolla jolla on neljä kaviota?
Me tuntevat ja ajattelevat olennot...
Minun maailmassani hevonen saa osoittaa jos minä teen virheitä. Kuuntelen sitä ja toimin seuraavalla kerralla toisin. Vain hevosta kuuntelemalla voin kehittää hevosmiestaitojani, koulutustapojani ja itseäni. Pyrin siis tekemään kaikki asiat hevosen kanssa. Jos jokin takkuaa niin voin aina palata tarkistuslistani ensimmäiseen kysymykseen, olinko hevosen kanssa vain yritinkö vain "käyttää sitä" tai "tehdä sille jotain".
Kuinka moni meistä puhuu puhelimeen taluttaessaan hevosta? Siivoillessaan tarhoja? Ratsastaessaan? Jos hevonen poistuu paikalta tai kohtelee sinua kuin ilmaa niin onko se hevosen vika? Kuinka kohteliasta on istua toisen ihmisen kanssa päivällisellä ja puhua puhelimessa? Voiko toista syyttää, jos hän päättää poistua paikalta tai alkaa puuhailemaan omiaan.
Titus ei koskaan anna minulle vaihtoehtoja, se on aina ehdoton. Joko olen hänen kanssaan tai hän ei ole minun kanssani. Ja miksi olisi, jotta hevosella olisi hyvä olla, on ihmisen oltava johtaja. Hevoslaumassa johtaja pitää muista huolta ja on läsnä. Hevosen silmissä sinä olet siellä missä ajatuksesi ovat. Titus on ori jota ei pidetä voimalla, kuolaimet suussa ehkä, mutta ainoa keino taluttaa sitä pelkällä riimulla tilanteissa jossa sillä on jokin syy olla kulkematta ihmisen kanssa on olla 100% läsnä, määrätietoinen ja varma itsestään. Silloin voin pyytää sitä ihan missä vain seuraamaan minua irti ja se tulee minne minä menen.
Meillä hevosia ei koskaan rankaista siitä että ne näyttävät mielipiteensä. Muuten niistä ei kasva päteviä opettajia. Ehkäpä juuri tästä syystä meillä kasvaneet varsat luottavat ihmiseen aikuisinakin. Kaikki asiat on pyritty tekemään niiden kanssa, niitä kuunnellen. Virheitä on tehty kasapäin, mutta ihminen on mennyt itseensä, myöntänyt virheensä ja pyytänyt anteeksi.
Kun jotain on pakko tehdä hevoselle...
Rokotukset, madotukset ja muut hoitotoimenpiteet on joskus vain tehtävä hevoselle. Onko silloin mitään mahdollisuutta tehdä asia hevosen kanssa. Itse ajattelen sen niin että jos en toimi hevosen kanssa, niin toimin sen parhaaksi. Asenne määrittelee hyvin paljon suhtautumistamme hevoseen tilanteessa. Hevonen lukee tunnetilamme kehonkielestämme, sen hienoista ja pienistä vivahteista jotka ovat ihmissilmälle joskus täysin huomaamattomia. Mekin voimme jollain tapaa huomata nämä asiat, jos olemme herkistyneet niille. Pikkulapset ainakin huomaavat.
Tänä kesänä jouduimme piikittämään Juliusta napatulehduksen takia penisiliinillä. Alkuun itseäni hirvitti muutaman viikon ikäisen, lähes käsittelemättömän, varsan piikittäminen. Otin kuitenkin sen asenteen että homma on hoidettava varmoin ottein, jotta varsan henki pelastuisi. Halusin myös antaa Juliukselle tilanteista mahdollisimman positiivisen kuvan. Äkkiseltään ajattelisi että varsa jolla ei ollut paljoa mitään ihmiskontakteja alkoi kulkemaan sisään aamua iltaa vain piikitettäväksi, lakkaisi seuraamasta emäänsä sisälle, antamasta kiinni ja oppisi pelkäämään ihmistä.
Kummaa kyllä viikon piikittämisen jälkeen, aiemmin arastellut Julius tuli jo laitumella rapsuteltavaksi ja sen sai karsinassa piikitettyä lähes irti. Aikaa ei itselläni ollut seurustella sen kanssa paljoakaan hoitotoimenpiteiden ulkopuolella, oikea, positiivinen ja myötätuntoinen mutta varma asenne, sekä toiminta hoitotilanteessa sai ne kuitenkin tuntumaan varsasta mielyttäviltä. Eikä se yhdistänyt ihmistä piikittämiseen. Vaan enemmänkin positiivinen tunne jonka se sai ihmisestä vaikutti siihen että myöskään piikittäminen ei ollut niin epämiellyttävä kokemus.
Mitä sinä teet?
Pysähdy siis kysymään ratsastatko sinä hevosella vai sen kanssa? Talutatko sinä hevosta vai kuljetko sen kanssa? Elätkö sinä hevostesi kanssa vai pidätkö vain niitä käyttääksesi harrastuksessasi/työssäsi? Elämä hevosen kanssa on kokemukseni mukaan niin paljon antoisampaa, kuin vain hevosen käyttäminen tai pitäminen. Suosittelen lämpimästi kokeilemista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti